Juhani Räsänen

Lääkäreiden valintamyymälä vai perhelääkärimalli Suomeen?

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve perustelee Aamulehden kirjoituksessaan (3.4.2015) uutta perusterveydenhuollon mallia (2013) pohjoismaisuudella, jonottomuudella ja potilaiden valinnanvapaudella.

Pälven ”amerikkalaiseksi malliksi” nimittämä terveydenhuollon järjestelmämme on syntynyt vasemmiston, kokoomuksen ja keskustapuolueen yhteisestä tahdosta. Maaseudun paikkakunnilla terveyskeskukset toimivat pitkään hyvin, mutta suurissa kaupungeissa ne eivät ole toimineet koskaan. Tilanne oli aikansa tyydyttävä keskustapuolueen näkökulmasta.

Kun kaupungeissa lääkäreistä tuli ison byrokratian rattaita, hoidon taso romahti, mikä synnytti kaupalliset lääkärifirmat. Tämä taas sopi kokoomukselle samalla, kun vasemmisto pitäytyi terveyskeskusmallissa ja kieltäytyi näkemästä terveydenhoidon epätasa-arvoa. Pohjoismaiseen järjestelmään ei voida siirtyä, koska sellaista ei ole olemassa: sitähän vasta haetaan. Jonottomuus kuningastavoitteena kertoo perusterveydenhoitomme surkeasta tilasta. Hyvin toimivissa perhelääkärimalleissa se on itsestään selvä seuraus, josta ei edes keskustella.

Potilaan valinnanvapaus kuulostaa hyvältä, mutta ei ole vaihtoehto nykyiselle käytännölle. Potilas-lääkärisuhde määrittyisi siinä liiaksi lääkärin miellyttävyyden perusteella. Tästä ovat varoittavana esimerkkinä ns. valelääkärit, jotka ovat hoitaneet tuhansia potilaita vuosikaudet hyvillä sosiaalisilla taidoillaan. Lääkärin valinta ei ylipäänsä voi tapahtua samanlaisin perustein kuin kaupallisen tuotteen hankinta valintamyymälästä.

Raha seuraa potilasta -malli synnyttää byrokratiaa: se vaatii valtion lisääntyvää ohjausta ja raportointia. Ruotsissa toimii noin sata hoidon seurantaan tarkoitettua rekisteriä. Monimutkainen malli aiheuttaa hoidon kohdistuvuusongelman. Valtio on joutunut perustamaan erityisen viraston, jonka tehtävänä on asiakkaiden paimentaminen hyvälaatuisiin palveluihin.

Pälve sivuuttaa Britannian yrittäjälääkärien ja julkisen toimijan yhteistyöhön perustuvan perhelääkärimallin vaihtoehtona nykyiselle järjestelmällemme. Johtuuko tämä siitä, että sen käyttöönotto merkitsisi kaupallisten lääkärifirmojen alasajoa perusterveydenhuollossa? Maailmalla hyvien hoitomallien yhteinen piirre on yksityisinä ammatinharjoittajina toimivat yleislääkärit. Päättäjien vaikenemisen Britannian mallia vastaavasta menestyksellisestä Kelan kokeilusta Suomessa vuosina 1985–1993 selittänee toivottavasti pelkkä tietämättömyys.

Lähteitä:

Yksityislääkärit omalääkäreinä, Kansaneläkelaitoksen tutkimuksia 39, 1998

Näkökulmia terveydenhuollon järjestämismalliin ja rahoitukseen; Kati Myllymäki, Kuntaliiton verkkojulkaisu 2011

Professori Raimo Puustisen haastattelut Yle 27.5.2013 ja MTV 3:n Studio 55 1.4.2014 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat